Sirkusponi Bukas

"Jos taivaalta tulee vettä kaatamalla ja minulla on tunti kentällä valitan hyvän tovin sitä, että olen sokerista tehty, jonka jälkeen lampsin masentuneena kentälle ja yritän henkisesti selvitä tunnista."

Moi! Aloitetaan tämä postaus lainaamalla sanojani toissapäiväisestä postauksesta, nimittäin arvatkaas kuka joutui järkytyksekseen ensimmäistä kertaa elämässään ratsastamaan vesisateessa. Kyllä, ensimmäistä kertaa. Luvialla meillä oli aina maneesi käytössä, ja tottakai sitä käytettiin aina sataessa tai sateen edes uhatessa. Nyt on kuitenkin varmaan myös mun aika totutella vesisateessakin ratsastamiseen, vaikka sokerista tehty olenkin. Ei tuo vesi nyt kauheasti ratsastamista loppujen lopuksi haitannut, joten mitä pienistä.

Nyt sitten itse tuntipostaukseen. Eiliselle tunnilla sain ratsukseni Bukasin, joka oli itselleni kokonaan uusi tuttavuus enkä oikeastaan tiennyt ponista etukäteen muuta kuin sen, että ruuna osasi olla erittäin laiska ja yhteistyökyvytön, mikäli sille päälle sattuu. Meitä piti alunperin olla vain viisi, mutta loppujen lopuks tunnilla oli yhdeksän ratsukkoa, tämän takia kenttäkin jaettiin puoliksi. Tiimiläiset omalle puolelle ja tuntilaiset toiselle. Kyllä tuokin tila riitti viidelle ratsukolle, mutta olisin kuitenkin halunnut saada enemmän tilaa tämän ponin kanssa työskentelemiseen, koska tuntui siltä, kuin Bukasin kanssa olisi jatkuvasti tila loppunut kesken.

 

Aloitettiin tunti työskentelemällä tuttuun tapaan ihan käynnissä. Bukas oli alussa todella jäykkä eikä tahtonut oikein millään taipua taikka asettua oikeaan kierrokseen. Tässä vaikeammassa kierroksessa poni lähti asettumaan ulospäin ja itselläni oli heti alussa ongelmia taivutuksen sekä asetuksen kanssa tästä johtuen. Bukas yritti myös kaikin keinoin oikoa kulmissa, joten jouduin tekemään alussa todella paljon töitä pelkästään sen eteen, että sain ponin kunnolla kulmiin sekä asettumaan sisälle. Tein paljon keskikokoisia voltteja, jotta poni alkaisi taipumaan kyljistään paremmin eikä vain kaulastaan. Itse olin käsieni kanssa hieman hukassa enkä oikein saanut tasaista tuntumaa ponin suuhun, joka vaikutti erittäin paljon siihen, miten päin poni kulki.

Kevyessä ravissa alkuverryttelyä tehdessäni totesin olevani aivan hukassa vieraan ponin selässä, joka eroaa kaikin mahdollisin tavoin Kartsusta sekä niistä muutamasta muusta Lähdepellon ponista, joilla olen tähän asti ehtinyt menemään. Pelkästään keventäminen Bukasin selässä tuntui jotenkin hassulta enkä osannut ratsastaa koko askellajia, koska oman istuntani kanssa oli niin paljon hakemista. Tyydyin siis alkuverryttelyn aikana keskittymään enemmän omaan istuntaani sekä ratsastukseeni, koska siitä kaikki ongelmat kuitenkin saavat alkunsa. Uusiin poneihin kestää aina tottua, mutta Bukasin liikkeisiin sekä itse poniin tottui yllättävän nopeasti eikä se ravikaan tuntunut enää niin ihmeelliseltä muutaman kierroksen jälkeen, vaikka alussa olinkin ihan totaalisesti hukassa.

Alkuverryttelyn jälkeen annettiin ponien kävellä hetki vapain ohjin, jonka jälkeen lähdimme tekemään ympyräkahdeksikkoa harjoitusravissa. Tässä kohdassa viisi ihmistä ja puolikas kenttä alkoi tuntua jo ahtaalta, koska halusin ratsastaa Bukasia reippaammin eteenpäin, sillä poni oli koko alkutunnin ollut hieman hidas pohkeelle ja välillä roikkunut myös siellä pohkeen takana. Muut ponit kuitenkin menivät sen verran hitaasti, että sain olla kokoajan hidastamassa ratsuni kulkua tai kääntelemässä pois muiden ponien takaa. Koska oma huomioni oli kiinnittynyt enemmän siihen, mitä ympärillä tapahtui, en pystynyt keskittymään sataprosenttisesti itse ratsastamiseen, joka myös näkyi lähinnä ponin epätasaisuudesta. Saatin me Bukasin kanssa myös muutama todella hyvä ja rento pätkä alle, joista olen näin jälkeenpäin ihan super tyytyväinen.

Näiden ympyräkahdeksikkojen jälkeen päästiin siirtymään laukkatehtävän pariin, joka ei oikein sujunut ainakaan multa ja Bukasilta. Ponilla oli hieman huono tasapaino ja laukka oli kuulemma ponille vaikea askellaji, jonka takia normaalia pienempi ympyrä tarjosi aivan liian vähän tilaa laukata. Tilanpuutteen takia Sanna totesikin, että laukat olisi parasta tehdä vuorotellen niin, että jonon ensimmäinen laukkaa aina jonon päähän, jolloin jokainen sai vuorollaan laukata. Ensimmäisellä nostokerralla Bukas koitti kaikin keinon olla nostamatta laukkaa, poni yritti kiemurrella pois nostosta, mutta kyllä se laukka muutaman yrityksen jälkeen nousi. Valitettavasti tilaa oli edelleen liian vähän kunnon laukkatyöskentelyyn, jonka takia melkein jokaisesta laukkapätkästä jäi itselleni hieman huono maku suuhun, koska olisin halunnut rauhassa työstää laukkaa niin, että poni olisi rehellisesti kantanut itsensä myös laukassa sekä liikkunut takaa eteen. Tämä Bukasin nimittäminen sirkusponiksi johtuu muuten juuri näistä ponin jatkuvista uusista tempauksista sekä tavoista välttää itse työntekoa.

Tehtiin laukannostoja hyvä tovi ja loppua kohden Bukas alkoi tosissaan nostamaan sitä laukkaa. Alussa nostot olivat enemmänkin ajonostoja, joissa poni kiihdytti ensin ravissa tuhatta eteenpäin ennen itse laukkaan siirtymistä. Viimeiset nostot olivat kuitenkin todella mallikkaita ja vahvoja, joissa nosto tuli rehellisesti takaa. Nämä on näitä pieniä onnistumisia, jolloin voi itse olla ylpeä ratsustaan, vaikka ei kyseistä ponia tai hevosta edes kunnolla tuntisi. Tässä viimeisen kahden viikon aikana olen joka tunti ratsastanut eri hevosta tai ponia, joka tuntuu itseasiassa erittäin oudolta, sillä Luvialla olin aina mennyt Kartsulla, paitsi silloin, kun halusin välttämättä vaihteluksi mennä muutamalla muullakin. Mutta pointtihan oli se, että tällainen vaihtelu on kyllä hyvästä ja itse ainakin tykkään mennä paljon erilaisilla hevosilla sekä poneilla, vaikka kaikki eivät olisikaan ihan oman tyylisiä. Jokaiselta ratsulta kuitenkin oppii jotain uutta oli se sitten maailman laiskin urankiertäjä tai kuumahko tamma, joka ärsyyntyy kaikesta....

Tällainen tuntipostaus tänään! Seuraava tiimitunti olisi sitten ensi viikon maanantaina ja yritän saada kaverini kuvaamaan tuntia kunnollisella järkkärillä, jotta saisin tännekin aina silloin tällöin hyvälaatuisiakin kuvia. Äitini onneksi suostuu aina tuntejani kuvaamaan, jonka ansiosta saan tänne edes jotain materiaalia tekstien lisäksi. Ja tuosta videosta sen verran, että koska olen harvinaisen pihi enkä ole vielä saanut aikaiseksi Filmoraa ostaa, ohjelma lätkäisee videoiden päälle tuollaisen kivan vesileiman, jolle en tosiaankaan mitään voi... Editoisin varmaan muuten ihan Youtuben omalla editorilla, mutta jostain syystä se on ollut niin laginen ja takkuilut minkä ehtii, jonka takia en ole aikaani uhrannut sen kanssa tappelemiseen. :D